keskiviikkona, tammikuuta 13, 2010

13.01.


2 kommenttia:

  1. tämä kuva toi mieleen sen kuinka ihanaa olisi istahtaa alas kaikessa rauhassa ja kirjoittaa kirje.
    mitä sitä sitten kirjoittaisi: moi... on työkiireitä, on kiireitä, on aina niin kiire...

    joskus oli aika, silloin kun lapseni olivat pieniä, niin kirjoitin pitkiä kirjeitä lasten nukkuessa päiväunia. tai illalla kun talo rauhoittui.
    elämä oli täynnä pieniä asioita, lasten kasvua, vanhemmaksi kasvamista.

    nyt mennään ihan eri tahtia, lapseni ovat niin lähellä, he ovat niitä joiden kanssa jaan paljon arjen asioita ja omat ystävätkin ovat liukuneet vähän taaemmas.

    ja korvaan kai tällä blogimaailmalla muun sosiaalisen elämäni näivettymistä. saan työssäni niin paljon ihmisten kohtaamista etten oikein jaksa tavata ketään vapaa-ajalla ja syyttelen vain kiireitäni.

    VastaaPoista
  2. Minä en ole kirjoittanut kirjeitä sitten kouluaikojen. Mutta sitä tunnetta kun postissa tuli pitkä kirje ystävältä - se oli kertakaikkisen ihanaa. Nyt elämä on niin täynnä kaikkea, ettei muka ole aikaa.
    Blogin pitäminenkin on tavallaan kirjeen kirjoittamista. Ajatusten ja arjen jakamista. Tai näin sen ainakin itse koen.

    VastaaPoista